Julkaistu: 27.7.2011
Kuluttajien usko Suomen talouteen yhä heikompi
Kuluttajien yleinen luottamus talouteen pysyi heinäkuussa ennallaan edelliskuuhun verrattuna. Kuluttajien luottamusindikaattori oli heinäkuussa 11,3, kun se kesäkuussa oli 11,4 ja toukokuussa 15,4. Heinäkuussa luottamus talouteen oli heikompi kuin vuotta aikaisemmin (19,1) ja pitkällä ajalla keskimäärin (13,3). Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen kuluttajabarometriin, jota varten haastateltiin 1. - 19. heinäkuuta 1 388 Suomessa asuvaa henkilöä.
Kuluttajien luottamusindikaattori
Kuluttajien luottamusindikaattorin neljästä osatekijästä vain odotukset Suomen taloudesta heikkenivät heinäkuussa edelliskuuhun verrattuna. Arviot talouskasvusta olivat pessimistisimmät sitten vuoden 2009 alun. Sen sijaan näkemykset työttömyyskehityksestä ja kuluttajan omasta taloudesta paranivat hieman heinäkuussa, mutta olivat edelleen huonommat kuin pitkällä ajalla keskimäärin. Arviot omista säästämismahdollisuuksista pysyivät ennallaan ja valoisina. Lisäksi omakohtaista työttömyyden uhkaa ei juuri koettu. Heinäkuussa kuluttajat arvelivat hintojen nousevan yhä nopeammin ja pitivät säästämistä kannattavampana kuin kestotavaroiden ostamista tai lainanottoa.
Heinäkuussa vain 24 prosenttia kuluttajista uskoi, että Suomen taloustilanne paranee seuraavan vuoden aikana. Kuluttajista useampi eli 34 prosenttia puolestaan arvioi maamme talouden huononevan. Vastaavat osuudet olivat kesäkuussa 26 ja 30 prosenttia ja viime vuoden heinäkuussa hyvin optimistiset 51 ja 10 prosenttia. Oman taloutensa kohentumiseen luotti heinäkuussa 26 prosenttia kuluttajista ja 15 prosenttia pelkäsi taloutensa huononevan vuoden kuluessa. Kuukautta aikaisemmin osuudet olivat 25 ja 17 prosenttia ja vuosi sitten 26 ja 11 prosenttia.
Kuluttajien odotukset omasta ja Suomen taloudesta vuoden kuluttua
Kuluttajista 31 prosenttia odotti heinäkuussa, että työttömyys vähenee Suomessa seuraavan vuoden aikana, ja 28 prosenttia arvioi työttömyyden lisääntyvän. Vastaavat osuudet olivat kesäkuussa 29 ja 30 prosenttia ja vuosi sitten 35 ja 24 prosenttia.
Heinäkuussa 18 prosenttia työllisistä uskoi työttömyyden uhan viime kuukausina vähentyneen omalla kohdallaan ja 11 prosenttia arvioi uhan kasvaneen. Nämä osuudet olivat kesäkuussa 19 ja 13 prosenttia ja vuosi sitten 19 ja 15 prosenttia. Heinäkuussa 47 prosenttia työllisistä arvioi työttömyyden uhan pysyneen ennallaan ja 24 prosenttia koki, ettei heillä ole lainkaan vaaraa joutua työttömäksi.
Kuluttajat ennustivat heinäkuussa, että kuluttajahinnat nousevat 3,6 prosenttia seuraavien 12 kuukauden aikana. Inflaatio-odotus oli kuukautta aiemmin 3,4 prosenttia ja viime vuoden heinäkuussa 2,2 prosenttia, ja sen pitkän ajan keskiarvo on 2,1 prosenttia.
Heinäkuussa 64 prosenttia kuluttajista piti ajankohtaa hyvänä säästämiselle. Kotitalouksista 66 prosentilla oli jäänyt rahaa säästöön ja 79 prosenttia uskoi pystyvänsä säästämään seuraavan vuoden aikana.
Lainan ottamisen arvioi heinäkuussa kannattavaksi 51 prosenttia kuluttajista. Vuosi sitten vastaava osuus oli 68 prosenttia. Heinäkuussa kuitenkin yhtä moni kuin viime vuonna eli 11 prosenttia kotitalouksista suunnitteli ottavansa lainaa vuoden sisällä.
Kuluttajista 43 prosenttia piti heinäkuussa kestotavaroiden ostamista kannattavana. Vastaava osuus oli vuosi sitten 50 prosenttia. Monet kotitaloudet suunnittelivat heinäkuussa käyttävänsä rahaa esimerkiksi asunnon korjaamiseen ja sisustamiseen, kodintekniikan hankintaan tai matkailuun seuraavan kuuden kuukauden aikana. Vuoden sisällä 19 prosenttia kotitalouksista aikoi joko melko tai hyvin varmasti ostaa auton ja 8 prosenttia asunnon. Vastaavat osuudet olivat viime vuoden heinäkuussa 16 ja 6 prosenttia.
Kuluttajabarometrin perusjoukkoon kuuluu noin 4,1 miljoonaa henkilöä ja 2,5 miljoonaa kotitaloutta Suomessa. Tutkimuksen otoskoko on kuukausittain 2 200 henkilöä. Heinäkuussa tutkimuksen vastauskato oli 36,9 prosenttia. Vastauskato sisältää tutkimuksesta kieltäytyneiden tai muuten estyneiden lisäksi henkilöt, joita ei onnistuttu tavoittamaan.
Kuluttajien näkemykset taloudesta
Keskiarvo 10/1995- | Maksimi 10/1995- | Minimi 10/1995- | 07/2010 | 06/2011 | 07/2011 | Näkymä | |
A1 Kuluttajien luottamusindikaattori = (B2+B4+B7+D2)/4 | 13,3 | 22,9 | -6,5 | 19,1 | 11,4 | 11,3 | - |
B2 Oma talous 12 kk:n kuluttua (saldoluku) | 9,1 | 14,1 | 2,3 | 9,2 | 5,2 | 6,2 | -- |
D2 Kotitalouden säästämismahdollisuudet seuraavan 12 kk:n aikana (saldoluku) | 37,5 | 52,2 | 10,9 | 40,5 | 44,8 | 45,1 | + |
B4 Suomen talous 12 kk:n kuluttua (saldoluku) | 5,3 | 25,3 | -27,1 | 21,5 | -2,9 | -7,1 | -- |
B7 Työttömyys Suomessa 12 kk:n kuluttua (saldoluku) | 1,5 | 27,6 | -51,1 | 5,2 | -1,3 | 1,0 | +/- |
B8 Työttömyyden uhka omalla kohdalla nyt (saldoluku) | 1,1 | 7,6 | -18,8 | 3,4 | 7,1 | 6,5 | + |
B6 Inflaatio 12 kk:n kuluttua (prosenttia) | 2,1 | 4,6 | 0,6 | 2,2 | 3,4 | 3,6 | |
C1 Ajankohdan otollisuus kestotavaroiden ostamiseen (saldoluku) | 21,1 | 41,8 | -14,2 | 25,9 | 10,2 | 14,1 | - |
C2 Ajankohdan otollisuus säästämiseen (saldoluku) | 11,4 | 36,8 | -19,6 | 17,2 | 14,2 | 18,5 | + |
C3 Ajankohdan otollisuus lainanottoon (saldoluku) | 18,2 | 42,0 | -47,1 | 23,4 | 3,4 | 1,8 | -- |
Kysymyksen saldoluku saadaan vähentämällä vastausvaihtoehtoja painottaen myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus. Kuluttajien luottamusindikaattori on sen osatekijöiden saldolukujen keskiarvo. Saldoluvut ja luottamusindikaattori voivat vaihdella -100:n ja +100:n välillä – mitä korkeampi (positiivinen) lukema, sitä valoisampi näkemys taloudesta.
Näkymä-sarakkeen selitykset: ++ Näkymä hyvin valoisa, + Näkymä valoisa, +/- Näkymä neutraali, - Näkymä huono, -- Näkymä hyvin huono. Saldoluvun poikkeamaa keskiarvosta verrattu keskihajontaan.
Kaikkien EU-maiden (kausitasoitetut) barometritulokset julkaistaan myöhemmin EU:n komission sivuilla: European Commission, DG ECFIN, Business and Consumer Survey Results; http://ec.europa.eu/economy_finance/db_indicators/surveys/index_en.htm
Lähde: Kuluttajabarometri 2011, heinäkuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Pertti Kangassalo (09) 1734 3598, kuluttaja.barometri@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö
Julkaisu pdf-muodossa (509,0 kt)
- Katsaukset
-
- 1. Kuluttajabarometrin menetelmä (27.7.2011)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Kuviot
-
- Liitekuvio 1. Kuluttajien luottamusindikaattori (27.7.2011)
- Liitekuvio 2. Kuluttajien mikro- ja makroindikaattorit (27.7.2011)
- Liitekuvio 3. Oma talous (27.7.2011)
- Liitekuvio 4. Suomen talous (27.7.2011)
- Liitekuvio 5. Inflaatio (27.7.2011)
- Liitekuvio 6. Työttömyys (27.7.2011)
- Liitekuvio 7. Ajankohdan otollisuus (27.7.2011)
- Liitekuvio 8. Kotitalouden rahatilanne (27.7.2011)
- Liitekuvio 9. Kotitalouden lainanottoaikomus, tuleva 12 kk (27.7.2011)
- Liitekuvio 10. Rahankäyttö kestotavaroihin, tuleva 12 kk vs mennyt 12 kk (27.7.2011)
- Liitekuvio 11. Ostoaikomukset, tuleva 12 kk (27.7.2011)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Kuluttajabarometri (27.7.2011)
Päivitetty 27.7.2011
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Kuluttajien luottamus [verkkojulkaisu].
ISSN=2669-8862. heinäkuu 2011. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kbar/2011/07/kbar_2011_07_2011-07-27_tie_001_fi.html