Julkaistu: 8.5.2014
Kuorma-autoilla kuljetettiin tavaroita vuonna 2013 vähemmän kuin edeltävänä vuonna
Vuonna 2013 kuorma-autoilla kuljetettiin tavaroita koti- ja ulkomaan liikenteessä yhteensä 8 prosenttia vähemmän kuin edeltävänä vuonna tonneilla mitattuna. Tonnikilometrit vähentyivät 4 prosenttia. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta Tieliikenteen tavarankuljetukset -tilastosta.
Kotimaan liikenne
Kuorma-autoilla kuljetettiin tavaroita vuonna 2013 kotimaan liikenteessä yhteensä 269 miljoonaa tonnia, mikä oli 8 prosenttia vähemmän kuin edeltävänä vuonna. Kuljetusmatkoja ajettiin yhteensä 1,9 miljardia kilometriä, mikä oli prosentin enemmän kuin edeltävänä vuonna. Tonnikilometrejä kertyi yhteensä 21 miljardia, mikä oli 4 prosenttia vähemmän kuin edeltävänä vuonna. Tonnikilometri kuvaa kuljetustyön määrää ja se lasketaan matkoittain tonneina ilmoitetun tavaran painon ja kilometreinä ilmoitetun kuljetusmatkan tulona.
Kuorma-autojen tavarankuljetukset kotimaan liikenteessä vuosittain
Ammattimaisen eli luvanvaraisen liikenteen osuus kaikista kuljetettujen tavaroiden tonneista oli 84 prosenttia, mikä oli saman verran kuin edeltävänä vuonna. Luvanvaraisen liikenteen osuus kaikista tonnikilometreistä oli 94 prosenttia, mikä oli yhden prosenttiyksikön enemmän kuin edeltävänä vuonna.
Kokonaispainoltaan yli 60 tonnia painavilla kuorma-autoilla kuljetettujen tavaroiden tonneilla mitatun määrän osuus kaikista kuljetetuista tavaroista kasvoi edeltävän vuoden 0 prosentista 4 prosenttiin vuodelle 2013. Syynä tähän lienee se, että aikaisemmin suurin sallittu kokonaispaino oli 60 tonnia, jonka sai ylittää vain poikkeusluvalla, joten yli 60 tonnia painavien kuorma-autojen luokkaan kuuluivat vain poikkeusluvan saaneet kuorma-autot. Tilanne muuttui vuoden 2013 lokakuun alusta, jolloin voimaan tullut uusi asetus nosti raskaiden yhdistelmäajoneuvojen suurimpia sallittuja kokonaispainoja ja tämän seurauksena yli 60 tonnia painavien kuorma-autojen luokkaan rekisteröitiin uusia kuorma-autoja. On huomattava, että uusi asetus nosti kuorma-autojen määrää yli 60 tonnia painavien luokkaan vain viimeisen vuosineljänneksen osalta vuoden 2013 tilastoon, joten voidaan olettaa, että yli 60 tonnia painavien kuorma-autojen osuus kuljetuksista nousee entisestään seuraavalle vuodelle 2014.
Tavaralajeista soraa ja muita maa-aineksia (liitetaulukon 9 luokka 23) kuljetettiin 86 miljoonaa kilometriä, mikä oli 4 prosenttia kaikista kilometreistä. Maa-ainesten painavuudesta johtuen tätä tavaralajia kuljetettiin kuitenkin painolla mitaten eniten, 40 prosenttia kaikista kuljetetuista tonneista. Suuresta tonnimäärästä huolimatta maa-aineskuljetusten osuus tonnikilometreistä oli ainoastaan 10 prosenttia, koska maa-aineksien keskimääräinen kuljetusmatka on lyhyt. Tukki- ja kuitupuita (luokka 6) kuljetettiin eniten tonnikilometreillä mitattuna, 11 prosenttia kaikista tonnikilometreistä. Kilometreinä mitattuna eniten ajettiin tyhjänä (luokka 44), 26 prosenttia kaikista kilometreistä.
Keskimääräinen kuljetusmatka vuonna 2013 oli 58 kilometriä, mikä oli kilometrin enemmän kuin edeltävänä vuonna. Maa-aineskuljetusten keskimääräinen kuljetusmatka oli 16 kilometriä ja tukki- ja kuitupuukuljetusten 100 kilometriä. Tyhjien matkojen keskimääräinen kuljetusmatka oli 39 kilometriä, mikä oli kilometrin vähemmän kuin edeltävänä vuonna.
Ulkomaan liikenne
Kuorma-autoilla kuljetettiin tavaroita vuonna 2013 ulkomaan liikenteessä yhteensä 5,2 miljoonaa tonnia, mikä oli 10 prosenttia vähemmän kuin edeltävänä vuonna. Kuljetussuorite oli yhteensä 3,5 miljardia tonnikilometriä, mikä oli 2 prosenttia vähemmän kuin edeltävänä vuonna.
On huomattava, että tieliikenteen tavarankuljetukset tilastossa seurataan aina tutkimukseen valitun vetoauton suorittamia kuljetuksia tutkimusjaksolla. Otokseen valitulla vetoautolla voi olla tutkimusjakson aikana useampia eri perävaunuja. Jos perävaunuja vedetään esimerkiksi satamaan, mistä ne jatkavat merikuljetuksena ilman vetoautoa, päättyy kuljetuksen seuranta tilastossa tähän.
Lähde: Tieliikenteen tavarankuljetukset 2013, Tilastokeskus
Lisätietoja: Mikko Simonaho 09 1734 2789, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Hannele Orjala
Julkaisu pdf-muodossa (330,3 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Kuorma-autoliikenteen suoritteet kotimaan liikenteessä ajoneuvon käytön mukaan vuonna 2013 (8.5.2014)
- Liitetaulukko 2. Kuorma-autoliikenteen suoritteet kotimaan liikenteessä ajoneuvotyypin mukaan vuonna 2013 (8.5.2014)
- Liitetaulukko 3. Kuorma-autoliikenteen suoritteet kotimaan liikenteessä kokonaispainoluokan mukaan vuonna 2013 (8.5.2014)
- Liitetaulukko 4. Kuorma-autoliikenteen suoritteet kotimaan liikenteessä neljännesvuosittain vuonna 2013 (8.5.2014)
- Liitetaulukko 5. Tavaramäärä ja kuljetussuorite aluehallintovirastojen välillä vuonna 2013 (8.5.2014)
- Liitetaulukko 6. Tavaramäärä ja kuljetussuorite maakunnittain vuonna 2013 (8.5.2014)
- Liitetaulukko 7. Suoritteiden jakautuminen kuljetusetäisyyden mukaan vuonna 2013 (8.5.2014)
- Liitetaulukko 8. Suoritteiden jakautuminen kuljetusetäisyyden mukaan vuonna 2013, ilman maa-aineksia (8.5.2014)
- Liitetaulukko 9. Kuorma-autoliikenteen suoritteet tavaralajeittain kotimaan liikenteessä vuonna 2013 (8.5.2014)
- Liitetaulukko 10. Keskimääräinen kuljetusmatka ja kuormausaste kotimaan liikenteessä tavaralajeittain vuonna 2013 (8.5.2014)
- Liitetaulukko 11. Kuorma-autoliikenteen suoritteet kotimaan liikenteessä NST 2007-tavararyhmittäin vuonna 2013 (8.5.2014)
- Liitetaulukko 12. Suoritteet kotimaan liikenteessä kuorma-auton käyttöönottovuoden mukaan vuonna 2013 (8.5.2014)
- Liitetaulukko 13. Suoritteet kotimaan liikenteessä ajoneuvoyhdistelmän akseleiden lukumäärän mukaan vuonna 2013 (8.5.2014)
- Liitetaulukko 14. Tavaramäärän jakautuminen kuormatilan täyttöasteen mukaan vuonna 2013 kotimaan liikenteessä (8.5.2014)
- Liitetaulukko 15. Vaarallisten aineiden kuljetukset kotimaan liikenteessä vuonna 2013 (8.5.2014)
- Liitetaulukko 16. Kuorma-autokuljetukset kotimaan liikenteessä kuormatyypin mukaan vuonna 2013 (8.5.2014)
- Liitetaulukko 17. Ulkomaan liikenteen tavaramäärä ja kuljetussuorite vuosina 2011 - 2013 (8.5.2014)
- Laatuselosteet
Päivitetty 8.5.2014
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Tieliikenteen tavarankuljetukset [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-2995. 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kttav/2013/kttav_2013_2014-05-08_tie_001_fi.html