Julkaistu: 26.4.2018
Kuorma-autoilla kuljetettiin tavaroita vuonna 2017 hieman edellisvuotta enemmän, ajoneuvoyhdistelmien kokonaispainot kasvussa
Vuonna 2017 kuorma-autoilla kuljetettiin tavaroita koti- ja ulkomaan liikenteessä yhteensä prosentin verran enemmän kuin edeltävänä vuonna tonneilla mitattuna. Tonnikilometrit lisääntyivät seitsemän prosenttia. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen laatimasta Tieliikenteen tavarankuljetukset -tilastosta.
Kotimaan liikenne
Kuorma-autoilla kuljetettiin tavaroita vuonna 2017 kotimaan liikenteessä yhteensä 278 miljoonaa tonnia, mikä oli prosentin enemmän kuin edeltävänä vuonna. Kuljetusmatkoja ajettiin yhteensä 2,0 miljardia kilometriä, mikä oli 4 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna. Tonnikilometrejä kertyi yhteensä 26 miljardia, mikä oli 7 prosenttia enemmän kuin edeltävänä vuonna. Tonnikilometri kuvaa kuljetustyön määrää ja se lasketaan matkoittain tonneina ilmoitetun tavaran painon ja kilometreinä ilmoitetun kuljetusmatkan tulona.
Kuorma-autojen tavarankuljetukset kotimaan liikenteessä vuosittain
Ammattimaisen eli luvanvaraisen liikenteen osuus kaikista kuljetettujen tavaroiden tonneista oli vuoden 2016 tapaan 85 prosenttia. Luvanvaraisen liikenteen osuus kaikista tonnikilometreistä oli 94 prosenttia, mikä oli yhden prosenttiyksikön enemmän kuin edeltävänä vuonna.
Kuorma-autotyypeittäin tarkasteltuna vuonna 2017 kuorma-autoilla ilman perävaunua ja puoliperävaunuyhdistelmillä kuljetettiin 8 ja 9 prosenttia enemmän tavaraa kuin edeltävänä vuonna. Täysperävaunuyhdistelmillä kuljetettu tavaramäärä puolestaan laski kolmella prosentilla edellisvuodesta. Kuljetussuorite kasvoi vuonna 2017 sekä kuorma-autoilla ilman perävaunua että täysperävaunuyhdistelmillä kuusi prosenttia ja puoliperävaunuyhdistelmillä 16 prosenttia edellisvuoteen verrattuna.
Täysperävaunuyhdistelmien käyttö tavarankuljetuksessa on ollut viimeiset vuodet tasaisessa kasvussa. Vuonna 2017 kasvu tasaantui ja tavaramäärän kohdalla jopa hieman laski. Vuonna 2016 62 prosenttia tavarasta ja 78 prosenttia tonnikilometreistä kuljetettiin täysperävaunuyhdistelmillä, kun taas vuonna 2017 vastaavat osuudet olivat tonneissa 60 ja tonnikilometreissä 77 prosenttia. Kuorma-autojen ilman perävaunua suhteellinen osuus tonneissa mitattuna on taas ollut laskusuunnassa, mutta vuonna 2017 tavaramäärän osuus kasvoi edelliseen vuoteen verrattuna kaksi prosenttiyksikköä 28 prosenttiin ja tonnikilometrien osuus pysyi 8 prosentissa. Puoliperävaunuyhdistelmien käyttö suhteessa muihin ajoneuvotyyppeihin on pysynyt vuodesta 2011 lähtien suunnilleen samana.
Täysperävaunuyhdistelmistä kuljetettiin eniten tavaraa yhdistelmällä, jossa vetoautona varustetussa kuorma-autossa on neljä akselia ja kuorma-auton vetokytkimeen on liitettynä varsinainen perävaunu, jossa on viisi akselia. Näillä kuljetettiin vuonna 2017 tonneissa mitattuna 40 miljoonaa tonnia tavaraa ja niiden kuljetussuorite oli 5,5 miljardia tonnikilometriä. Kuljetussuorite oli kuitenkin suurin 3-akselisen vetoauton ja 5-akselisen varsinaisen perävaunun yhdistelmillä, 6,9 miljardia tonnikilometriä. Puoliperävaunuyhdistelmissä yleisin kombinaatio oli 3-akselinen vetoauto, jonka vetopöydän päälle oli kytkettynä 3-akselinen puoliperävaunu. Näillä kuljetettiin vuonna 2017 tonneissa mitattuna 20 miljoonaa tonnia tavaraa ja niiden kuljetussuorite oli 2,4 miljardia tonnikilometriä.
Vuonna 2017 kokonaispainoluokaltaan yli 53 tonnia painavat kuorma-autot kuljettivat 165 miljoonaa tonnia tavaraa, mikä oli 60 prosenttia koko kuljetetusta tavaramäärästä. Osuus laski kahdella prosenttiyksiköllä edeltävästä vuodesta. Kokonaispainoluokaltaan yli 53 tonnia painavien kuorma-autojen vuoden 2017 kuljetussuorite oli 20,1 miljardia tonnikilometriä, mikä oli 76 prosenttia koko kuljetussuoritteesta. Osuus oli yhden prosenttiyksikön pienempi kuin vuonna 2016.
Kun kuorma-autot ryhmitellään kokonaispainoluokassa mitattuna enintään 53, yli 53–60, yli 60–68 ja vähintään 68 tonnia painaviin kuorma-autoihin niin kunkin ryhmän kuorma-autojen kuljetussuoritteen suhteellinen osuus oli vielä vuonna 2015 koko kuljetussuoritteesta noin neljänneksen eli 27, 25, 25 ja 23 prosenttia. Vuonna 2017 vastaavat luvut olivat 24, 14, 19 ja 43 prosenttia eli ajoneuvoyhdistelmien kokonaispainojen kasvu on ollut parina viime vuonna varsin merkittävää.
Tonneilla mitaten 68 prosenttia kaikista tavaroista kuljetettiin korkeintaan 100 kilometrin pituisilla matkoilla vuonna 2017. Osuus väheni 2 prosenttiyksikköä edeltävään vuoteen verrattuna. Kun matkojen pituudet ryhmitellään 1–100, 101–200, 201–400 ja yli 400 kilometriä pitkiin matkoihin, niin kunkin ryhmän kuorma-autojen kuljetussuoritteen suhteellinen osuus oli vuonna 2017 koko kuljetussuoritteesta 20, 20, 28 ja 31 prosenttia. Alle 200 kilometrin matkojen osuus kuljetussuoritteesta laski ja yli 200 kilometrin matkojen osuus vastaavasti nousi muutamalla prosenttiyksiköllä.
Tavaralajeista soraa ja muita maa-aineksia kuljetettiin teillä eniten vuonna 2017 eli 98 miljoonaa tonnia, mikä oli reilun kolmanneksen kaikista tonneista. Kuljetussuoritetta kertyi eniten tukki-ja kuitupuuhun liittyvistä kuljetuksista eli 3,1 miljardia tonnikilometriä, 12 prosenttia kaikista tonnikilometreistä. Kilometreinä mitattuna eniten ajettiin tyhjänä, 21 prosenttia kaikista kilometreistä.
Keskimääräinen kuljetusmatka vuonna 2017 oli 75 kilometriä, mikä oli kaksi kilometriä enemmän kuin edeltävänä vuonna. Maa-aineskuljetusten keskimääräinen kuljetusmatka oli 19 kilometriä ja tukki- ja kuitupuukuljetusten 121 kilometriä. Tyhjien matkojen keskimääräinen kuljetusmatka oli 44 kilometriä, mikä oli samaa tasoa kuin edeltävänä vuonna.
Ulkomaan liikenne
Kuorma-autoilla kuljetettiin tavaroita vuonna 2017 ulkomaan liikenteessä yhteensä 2,9 miljoonaa tonnia, mikä oli noin kolmanneksen vähemmän kuin edeltävänä vuonna. Kuljetussuorite oli yhteensä 1,7 miljardia tonnikilometriä, mikä oli 27 prosenttia vähemmän kuin edeltävänä vuonna.
On huomattava, että tieliikenteen tavarankuljetukset tilastossa seurataan aina tutkimukseen valitun vetoauton suorittamia kuljetuksia tutkimusjaksolla. Otokseen valitulla vetoautolla voi olla tutkimusjakson aikana useampia eri perävaunuja. Jos perävaunuja vedetään esimerkiksi satamaan, mistä ne jatkavat merikuljetuksena ilman vetoautoa, päättyy kuljetuksen seuranta tilastossa tähän.
Lähde: Tieliikenteen tavarankuljetukset 2017, Tilastokeskus
Lisätietoja: Jukka Tuominen 029 551 3621, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Sami Saarikivi
Julkaisu pdf-muodossa (317,1 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Kuorma-autoliikenteen suoritteet kotimaan liikenteessä ajoneuvon käytön mukaan vuonna 2017 (26.4.2018)
- Liitetaulukko 2. Kuorma-autoliikenteen suoritteet kotimaan liikenteessä ajoneuvotyypin mukaan vuonna 2017 (26.4.2018)
- Liitetaulukko 3. Kuorma-autoliikenteen suoritteet kotimaan liikenteessä kokonaispainoluokan mukaan vuonna 2017 (26.4.2018)
- Liitetaulukko 4. Kuorma-autoliikenteen suoritteet kotimaan liikenteessä neljännesvuosittain vuonna 2017 (26.4.2018)
- Liitetaulukko 5. Tavaramäärä ja kuljetussuorite aluehallintovirastojen välillä vuonna 2017 (26.4.2018)
- Liitetaulukko 6. Tavaramäärä ja kuljetussuorite maakunnittain vuonna 2017 (26.4.2018)
- Liitetaulukko 7. Suoritteiden jakautuminen kuljetusetäisyyden mukaan vuonna 2017 (26.4.2018)
- Liitetaulukko 8. Suoritteiden jakautuminen kuljetusetäisyyden mukaan vuonna 2017, ilman maa-aineksia (26.4.2018)
- Liitetaulukko 9. Kuorma-autoliikenteen suoritteet tavaralajeittain kotimaan liikenteessä vuonna 2017 (26.4.2018)
- Liitetaulukko 10. Keskimääräinen kuljetusmatka ja kuormausaste kotimaan liikenteessä tavaralajeittain vuonna 2017 (26.4.2018)
- Liitetaulukko 11. Kuorma-autoliikenteen suoritteet kotimaan liikenteessä NST 2007-tavararyhmittäin vuonna 2017 (26.4.2018)
- Liitetaulukko 12. Suoritteet kotimaan liikenteessä kuorma-auton käyttöönottovuoden mukaan vuonna 2017 (26.4.2018)
- Liitetaulukko 13. Suoritteet kotimaan liikenteessä ajoneuvoyhdistelmän akseleiden lukumäärän mukaan vuonna 2017 (26.4.2018)
- Liitetaulukko 14. Tavaramäärän jakautuminen kuormatilan täyttöasteen mukaan vuonna 2017 kotimaan liikenteessä (26.4.2018)
- Liitetaulukko 15. Vaarallisten aineiden kuljetukset kotimaan liikenteessä vuonna 2017 (26.4.2018)
- Liitetaulukko 16. Kuorma-autokuljetukset kotimaan liikenteessä kuormatyypin mukaan vuonna 2017 (26.4.2018)
- Liitetaulukko 17. Ulkomaan liikenteen tavaramäärä ja kuljetussuorite vuosina 2011 - 2017 (26.4.2018)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Tieliikenteen tavarankuljetukset (26.4.2018)
Päivitetty 26.4.2017
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Tieliikenteen tavarankuljetukset [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-2995. 2017. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/kttav/2017/kttav_2017_2018-04-26_tie_001_fi.html