Tämä sivu on arkistoitu.

5.4.2022 jälkeen julkaistut tiedot löydät uudistetulta sivustolta.

Siirry uudelle tilastosivulle

Julkaistu: 29.5.2019

Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 5 prosenttia huhtikuussa 2019

Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät Suomen majoitusliikkeissä 5,0 prosenttia viime vuodesta ja heille tilastoitiin 1,23 miljoonaa yöpymisvuorokautta huhtikuussa 2019. Tähän vaikutti osaltaan pääsiäinen, joka tänä vuonna ajoittui kokonaan huhtikuulle. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset sen sijaan vähenivät edellisvuodesta 2,8 prosenttia ja ulkomaalaisille yöpymisiä tilastoitiin 0,36 miljoonaa. Kaikkiaan yöpymisiä oli yhteensä 1,59 miljoonaa, mikä oli 3,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Luvut ovat Tilastokeskuksen majoitustilaston ennakkotietoja ja ne on kerätty majoitusliikkeiltä, joissa on vähintään 20 vuodepaikkaa tai sähköpistokkeella varustettua matkailuvaunupaikkaa.

Yöpymisten muutos huhtikuussa 2019/2018, %

Yöpymisten muutos huhtikuussa 2019/2018, %

Yhdysvaltalaisten yöpymiset lisääntyivät eniten huhtikuussa 2019

Ulkomaalaisten yöpymisistä määrällisesti eniten lisääntyivät yhdysvaltalaisten yöpymiset. Yhdysvaltalaisten yöpymiset lisääntyivät 4 900 yöllä, mikä oli 38 prosenttia edellisvuotta enemmän. Suurin vähennys koettiin venäläisten yöpymisissä. Venäläisten yöpymiset vähenivät 7 600 yöllä, joka oli 16 prosenttia vähemmän kuin huhtikuussa 2018.

Suurin ulkomaalaisten ryhmä huhtikuussa olivat kuitenkin venäläiset 41 500 yöpymisellään. Toiseksi suurimpana olivat ruotsalaiset 38 800 yöpymisellä. Kolmantena olivat saksalaiset 27 800 yöpymisellä ja neljäntenä britit 20 800 yöpymisellä. Sijalla 5. olivat yhdysvaltalaiset (17 900 yötä), sijalla 6. norjalaiset (17 700 yötä), sijalla 7. virolaiset (15 700 yötä) ja sijalla 8. kiinalaiset (14 100 yötä).

Yöpymiset lisääntyivät eniten Kainuussa huhtikuussa 2019

Maakunnittain tarkasteltuna yöpymiset lisääntyivät suhteellisesti eniten Kainuussa, 16 prosenttia ja toiseksi eniten Etelä-Savossa, 11 prosenttia. Sitä vastoin yöpymisten kokonaismäärä väheni suhteellisesti eniten Etelä-Karjalassa, 13 prosenttia ja toiseksi eniten yöpymiset vähenivät Satakunnassa, 10 prosenttia.

Uudenmaan majoitusliikkeissä kirjattiin kaikkiaan 208 000 ulkomaisten matkailijoiden yöpymistä ja Lapin majoitusliikkeissä 52 000 yöpymisvuorokautta. Uudellamaalla ulkomaiset yöpymiset lisääntyivät 3,6 prosenttia ja Lapissa 3,1 prosenttia vuoden takaisesta. Uudenmaan osuus kaikista ulkomaisista yöpymisistä oli 58 prosenttia ja Lapin 15 prosenttia.

Yöpymisten muutos maakunnittain huhtikuussa 2019/2018, %

Yöpymisten muutos maakunnittain huhtikuussa 2019/2018, %

Hotelliyöpymiset lisääntyivät 3,1 prosenttia huhtikuussa 2019

Hotelliyöpymisten kokonaismäärä oli 1,32 miljoonaa yöpymisvuorokautta, mikä oli 3,1 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 1,5 prosenttia ja heille kirjattiin hotelleissa 0,31 miljoonaa yöpymisvuorokautta. Kotimaisille matkailijoille tilastoitiin hotelliyöpymisiä 1,00 miljoonaa vuorokautta. Määrä oli 4,7 prosenttia enemmän kuin huhtikuussa 2018.

Hotellihuoneita oli tarjolla yhteensä 54 185, mikä oli 1 819 huonetta enemmän kuin huhtikuussa 2018.

Hotellihuoneiden käyttöaste oli 49,4 prosenttia kun vuotta aiemmin se oli 52,0 prosenttia. Maakunnista korkeimmat hotellihuoneiden käyttöasteet mitattiin Uudellamaalla, 60,3 prosenttia ja Pirkanmaalla, 52,6 prosenttia. Helsingissä hotellihuoneiden käyttöaste oli 65,6 prosenttia, Tampereella 58,1 prosenttia, Turussa 57,4 prosenttia, Oulussa 58,0 prosenttia ja Rovaniemellä 33,7 prosenttia.

Hotellihuoneen toteutunut keskihinta oli huhtikuussa 2019 koko maan osalta 98,99 euroa vuorokaudelta. Vuotta aiemmin se oli 98,07 euroa.

Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste ja keskihinta

Hotellihuoneiden kuukausittainen käyttöaste ja keskihinta

Yöpymisten kokonaismäärä kasvoi 1,3 prosenttia tammi-huhtikuussa 2019

Tammi-huhtikuussa 2019 Suomen majoitusliikkeissä yövyttiin yhteensä 6,74 miljoonaa kertaa. Määrä oli 1,3 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajanjaksona. Kotimaisille matkailijoille kirjattiin majoitusliikkeissä 4,54 miljoonaa yöpymisvuorokautta ja ulkomaisille matkailijoille 2,20 miljoonaa vuorokautta. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset lisääntyivät 2,1 prosenttia ja ulkomaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 0,4 prosenttia edellisvuodesta.

Ulkomaalaisten yöpymisistä määrällisesti eniten lisääntyivät ranskalaisten yöpymiset. Ranskalaisten yöpymiset lisääntyivät 20 100 yöllä, mikä on 13 prosenttia edellisvuotta enemmän. Suurin vähennys koettiin venäläisten yöpymisissä. Venäläisten yöpymiset vähenivät 40 000 yöllä, mikä oli 12 prosenttia vähemmän kuin tammi-huhtikuussa 2018.

Suurin ulkomaalaisten ryhmä tammi-huhtikuussa 2019 olivat venäläiset 290 000 yöpymisellä. Toiseksi suurimpana olivat saksalaiset 194 000 yöpymisellä. Kolmantena olivat britit 185 000 yöpymisellä. Sijalla 4. olivat ranskalaiset (176 000 yötä), sijalla 5. hollantilaiset (129 000 yötä), sijalla 6. kiinalaiset (121 000 yötä), sijalla 7. ruotsalaiset (121 000 yötä) ja sijalla 8. virolaiset (73 000 yötä).

Yöpymisten muutos tammi-huhtikuu 2019/2018, %

Yöpymisten muutos tammi-huhtikuu 2019/2018, %

Lähde: Majoitustilasto. Tilastokeskus

Lisätietoja: Ossi Nurmi 029 551 2984, Kari Keränen 029 551 3208, liikenne.matkailu@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Mari Ylä-Jarkko

Julkaisu pdf-muodossa (391,9 kt)

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Laatuselosteet

Päivitetty 29.5.2019

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Majoitustilasto [verkkojulkaisu].
ISSN=1799-6309. huhtikuu 2019. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/matk/2019/04/matk_2019_04_2019-05-29_tie_001_fi.html