Uudet sukupolvet ovat edeltäjiään vauraampia

  1. Varallisuus jakautuu epätasaisesti
  2. Nettovarallisuus on suurimmillaan ennen eläkeikää
  3. Aika, sukupolvi ja ikä vaikuttavat varallisuuteen
  4. Varallisuuserojen kehitys on ollut maltillista
  5. Velkaantuminen ilmenee nettovarallisuuden eroina
  6. Rahoitusvarallisuuden merkitys on kasvamassa

Koko dokumentti yhdellä sivulla

Varallisuuserojen kehitys on ollut maltillista

Tarkastelen seuraavaksi kotitalouksien välisten varallisuuserojen kehitystä vuosina 1994–2009 soveltamalla varallisuuteen tuloerojen kuvaamiseen käytettäviä tunnuslukuja. Tarkastelen erikseen bruttovarallisuuden ja nettovarallisuuden eroja. Bruttovarallisuus kattaa reaali- ja rahoitusvarat, mutta velkoja ei ole vähennetty.

Vuonna 1994 kotitaloudet olivat syvän laman loppuvaiheessa, jonka aikana varallisuusarvot olivat voimakkaasti alentuneet. Vuonna 2009 elettiin finanssikriisin välivaihetta, jolloin sekä asuntojen hinnat että pörssikurssit toipuivat edellisen vuoden romahduksesta. Finanssikriisin vaikutukset sekä varallisuusarvoihin että kotitalouksien taloudelliseen asemaan olivat kuitenkin huomattavan pienet verrattuna 1990-luvun alkuun.

Bruttovarallisuuden suhteelliset erot kasvoivat vuodesta 1994 vuoteen 1998, jonka jälkeen ne ovat pysytelleet lähes ennallaan (taulukko 2). Varallisuuseroja kuvataan tässä Gini-kertoimella. Mitä suuremman arvon Gini-kerroin saa, sitä suuremmat ovat varallisuuserot. Jos yksi kotitalous saisi kaiken varallisuuden, Gini-kertoimen arvo olisi 100. Jos kaikilla olisi sama määrä varallisuutta, Gini-kerroin saisi arvon 0.

Taulukko 2. Bruttovarallisuuden Gini-kerroin (%) ja varallisuuserien vaikutus (%-yksikköä) siihen.

  1994 1998 2004 2009 1994–2009 2004–2009
  Taso       Muutos, %-yksikköä
Bruttovarallisuus (1+2), Gini-kerroin (%) 54,0 58,3 56,9 57,9 4,0 1,0
Varallisuuslajivaikutus bruttovarallisuuseroihin, prosenttiyksikköä
(1) Reaalivarallisuus 46,5 48,4 46,7 45,5 –1,0 –1,2
(1.1) Oma asunto 30,6 31,8 29,3 28,7 –1,9 –0,6
1.2) Muut asunnot 5,3 6,8 7,5 6,9 1,6 –0,7
1.3) Vapaa-ajan asunnot 7,4 6,4 6,6 7,9 0,5 1,4
(1.4) Kulkuvälineet 3,2 3,4 3,3 2,0 –1,2 –1,3
(2) Rahoitusvarallisuus 7,5 9,9 10,2 12,5 5,0 2,2
(2.1) Talletukset 5,2 4,6 3,6 3,7 –1,5 0,0
(2.2) Pörssiosakkeet ja rahastot 1,4 3,6 4,5 4,6 3,2 0,1
(2.3) Muut osakkeet 0,2 0,9 1,0 3,1 3,0 2,2
(2.4) Joukkovelkakirjat 0,5 0,3 0,3 0,1 –0,4 –0,1
(2.5) Yksilölliset eläkevakuutukset 0,2 0,5 0,9 0,9 0,8 0,0

Lähde: Kotitalouksien varallisuuden aikasarjatiedosto.

Taulukossa esitetään myös, miten bruttovarallisuuden osat ovat vaikuttaneet bruttovarallisuuseroihin. Nämä ns. varallisuuslajivaikutukset summautuvat bruttovarallisuuden Gini-kertoimeen. Ne ovat seurausta kunkin varallisuuslajin osuudesta kokonaisvarallisuudesta, varallisuuslajin eroista kotitalouksien välillä sekä korrelaatiosta kokonaisvarallisuuden kanssa.

Bruttovarallisuuden Gini-kertoimen 4 prosenttiyksikön kasvusta vuosina 1994–2009 reaalivarallisuuden vaikutus olisi –1 prosenttiyksikköä ja rahoitusvarallisuuden vaikutus +5 prosenttiyksikköä. Vuoden 2009 aineiston menetelmämuutokset vaikeuttavat kuitenkin tulkintaa. Erityisesti muiden osakkeiden kasvanut vaikutus vuodesta 2004 vuoteen 2009 aiheutuu osin menetelmämuutoksesta (ks. laatikko).

Reaalivarallisuuden vaikutus varallisuuseroihin on huomattavasti suurempi kuin rahoitusvarojen. Rahoitusvarallisuuden osuus oli vain viidennes (12,5 prosenttiyksikköä) bruttovarallisuuden Gini-kertoimesta. Rahoitusvarallisuuden osuus bruttovarallisuudesta on kasvanut, mutta sen osuus on vähäinen verrattuna reaalivarallisuuteen. Rahoitusvarallisuuden jakauma kotitalouksien välillä ei ole muuttunut juurikaan epätasaisemmaksi vuoden 1998 jälkeen.

Suuri osa varallisuuseroista aiheutuu asuntovarallisuudesta ja erityisesti omasta vakinaisesta asunnosta, sillä noin puolet bruttovarallisuuden Gini-kertoimesta on oman asunnon osuutta (28,7 prosenttiyksikköä). Asuntovarallisuus on tasaisemmin jakautunut kuin muut varallisuuslajit, mutta sen osuus kokonaisvarallisuudesta on hyvin merkittävä. Osuus on kuitenkin vähentynyt vuosina 1994–2009 (n. 62 % vuonna 1994, n. 56 % vuonna 2009). Tämän seurauksena myös oman asunnon vaikutus bruttovarallisuuseroihin on vähentynyt.

Vapaa-ajan asuntojen merkitys on kasvanut ja kulkuvälineiden merkitys vähentynyt vuodesta 2004 vuoteen 2009. Vuoden 2009 menetelmäuudistus on kuitenkin osin muutoksen taustalla.

Omistusasunnossa asui 68 prosenttia kotitalouksista vuonna 2009 ja 66 prosenttia vuonna 1994. Muihin EU-maihin verrattuna omistusasujien osuus ei Suomessa ole erityisen suuri. Asuntojen hinnat nousivat ajanjaksolla vuodesta 1996 lähtien lukuun ottamatta vuosia 2001 ja 2008. Vuodesta 1994 vuoteen 2009 asuntojen reaalihinnat ovat nousseet noin 80 prosenttia. (Tilastokeskus. Asuntojen hintatilasto).

Asuntojen hintojen nousu, joka osin on seurausta rahoitusmarkkinoiden institutionaalisista tekijöistä (laina-aikojen pidentyminen, korkotason alhaisuus), on vaikuttanut niihin ikäluokkiin, jotka omistavat asuntoja. Asuntovelkarasituksen kasvu on sen sijaan kohdentunut voimakkaammin nuorempiin ikäryhmiin ja ensiasunnon ostajiin. Ensiasunnon ostajien velkaantumisasteet ovat selvästi muita velallisia korkeampia, ja suuri osa ensiasunnon ostajista on alle 40-vuotiaita. (Tilastokeskus. Velkaantumistilasto 2010.)

Alkuun Edellinen Seuraava

Päivitetty 4.6.2012