Tämä tilasto on lakkautettu.

Tilastosta ei enää tuoteta uusia tietoja.

Tämä sivu on arkistoitu.

Julkaistu: 2.6.2008

Luottolaitosten vuoden 2007 lopullinen tilinpäätöstilasto ilmestynyt

Suomessa oli vuoden 2007 lopussa 324 kotimaista pankkia. Kotimaisista pankeista liikepankkeja oli 14, säästöpankkeja 39 ja osuuspankkeja 271 kappaletta. Kotimaisilla pankeilla oli yhteensä 1 503 konttoria, joista 10 oli ulkomailla sijaitsevia sivukonttoreita. Konttorien määrä väheni vuodentakaisesta 15 kappaleella. Myös Nordea Suomi ja Sampo Pankki lasketaan mukaan kotimaisten pankkien ryhmään.

Pankkien hyvä tilanne jatkui vuonna 2007. Rahoituskate ja palkkiotuotot kasvoivat. Liikevoitto oli korkeampi kuin kertaakaan aiemmin. Pankkitoiminta oli tehokasta ja luottotappiot pysyttelivät edelleen alhaisella tasolla. Kotimaisissa pankeissa työskenteli vuoden lopussa 24 500 henkilöä, mikä merkitsee 4 prosentin lisäystä vuoden 2006 loppuun verrattuna.

Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen luottolaitosten tilinpäätöksiä koskevista lopullisista tiedoista. Suppeat ennakkotiedot luottolaitosten tuloslaskelmista ja taseista julkaistiin 7.4.2008. Ennakkotietoja ei ollut tarvetta tarkentaa. Luottolaitosten tuloslaskelmien ja taseiden lisäksi lopullinen Rahalaitokset 2007 -julkaisu sisältää lisätietoa muun muassa kulu- ja tuottoerien koostumuksesta, tilinpäätösten tunnusluvuista, toiminnan alueellisesta jakautumisesta ja henkilökunnan määristä.

Kotimaisten pankkien konttorit* vuosien 1985-2007 lopussa

* Sisältää sekä kotimaisten pankkien konttorit kotimaassa että niiden sivukonttorit ulkomailla. Lista kotimaisiin pankkeihin kuuluvista luottolaitoksista julkaistaan tämän verkkosivuston kohdassa "Taulukot".

Lähde: Luottolaitosten tuloslaskelmat ja taseet 1.1.-31.12.2007, Rahalaitokset 2007. Tilastokeskus

Lisätietoja: Marja Keltanen (09) 1734 3328, Tuomo Ahokas (09) 1734 3354, Saara Roine (09) 1734 3325, rahoitusmarkkinat@tilastokeskus.fi

Vastaava tilastojohtaja: Ari Tyrkkö

Taulukot

Tietokantataulukot

Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.

Liitetaulukot

Kuviot

Päivitetty 2.6.2008

Viittausohje:

Suomen virallinen tilasto (SVT): Luottolaitosten tilinpäätökset [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-372X. 2007. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 28.3.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/llai/2007/llai_2007_2008-06-02_tie_001.html