Julkaistu: 26.2.2014

Mitä ostit tänään? – vaihtoehtoja kulutuksen tutkimiseen

  1. Kulutuspäiväkirja ja haastattelu tiedonkeruun perustana
  2. Kulutuspäiväkirja yksin ei riitä
  3. Pätkätiedosta vuosikulutukseen
  4. Kuitit vai päiväkirja − riittäisivätkö tiedot viikon ajalta?
  5. Haastattelutapana käynti vai puhelin?
  6. Internet luo uusia mahdollisuuksia
  7. Pitääkö vastaajalle maksaa ja paljonko?
  8. Tiedonkeruun kehittäminen vaatii jatkuvaa ja pitkäjänteistä työtä
  9. Lähteet:

Koko dokumentti yhdellä sivulla

Pitääkö vastaajalle maksaa ja paljonko?

Tiedonantajan vastaushalukkuuteen vaikuttavat tekijät voi luokitella kolmeen ryhmään: epäitsekkäät motiivit eli halu auttaa, itsekkäät motiivit kuten palkkiot ja itse tutkimukseen liittyvät motiivit kuten kiinnostus aiheeseen ja luottamus tiedonkerääjään. Vaivattomin tapa vaikuttaa vastaushalukkuuteen on vetoaminen itsekkääseen motiiviin eli palkkioin.

Pienenevien vastausasteiden vuoksi käyttöön on otettu enenevässä määrin rahallisia palkkioita. Palkkioihin on aiemmin suhtauduttu varauksellisesti paitsi kustannussyistä myös siksi, että niiden vaikutuksesta vastausjakaumaan ei ole tiedetty tarpeeksi. Tämä on ollut hyvä periaate silloin, kun vastausaste on riittävän korkea. Kun kato nousee hälyttävälle tasolle, on laadun kannalta kuitenkin tärkeää huolehtia riittävästä vastausasteesta. Nykyisen tutkimustiedon valossa erityiseen huoleen palkkion vaikutuksesta vastausjakaumaan ei ole aihetta, lisätutkimusta kuitenkin kaivataan. Suomen tilanne on tässä suhteessa erityisen hyvä, koska yksikkökadon aiheuttaman vinouman korjaamisessa voidaan hyödyntää rekisteriaineistoja.

Millainen ja minkä suuruinen palkkio sitten olisi riittävä ja kannustava? Entä miten sen maksu tulisi ajoittaa ja kytkeä osallistumiseen? Voidaanko palkkioita kohdentamalla korjata muuten vinoa vastausjakaumaa?

Etukäteen maksettu palkkio näyttäisi sitouttavan vastaajaa paremmin kuin loppuunsaatetusta tiedonkeruusta palkitseminen. Palkkion tulee kuitenkin olla riittävän suuri. Yhdysvalloissa vuosina 2005−2006 tehty kokeilu osoitti, että 20 dollarin palkkiolla ei ollut tilastollisesti merkittävää vaikutusta aineiston laatuun saati vastausasteeseen. Sen sijaan 40 dollarin palkkio tuotti 5 prosenttia korkeamman vastausasteen ja laadukkaampaa aineistoa. Palkkio jaettiin ennen ensimmäistä haastattelua käyttövalmiina debit-korttina. Vaikka palkkio lähetettiin kaikille otokseen kuuluville, vain 17 prosenttia ei-vastanneista käytti sen. Vastanneista 80 prosenttia rahasti palkkion. (Goldenberg 2009).

Palkkion on todettu parantavan vastausastetta, etenkin kun se on riittävän suuri. Mutta entä jos se kääntyykin tarkoitustaan vastaan? On mahdollista, että palkkion tarjoaminen etäännyttää epäitsekkäästä motiivista eli halusta auttaa tai tunteesta, että osallistuminen on "kansalaisvelvollisuus". Tämä johtaisi tulevaisuudessa siihen, että ilman palkkiota surveytiedonkeruu olisi tuomittu epäonnistumaan.

Suomessa rahallista kannustinta käytettiin vuoden 2012 kulutustutkimuksen tiedonkeruussa ensimmäistä kertaa sitten 1970-luvun. Yhden ja kahden hengen kotitaloudet saivat 10 euroa ja sitä suuremmat 20 euroa. Palkkio maksettiin vain loppuun saatetuista tiedonkeruista. Vastausaste kuitenkin pieneni 10 prosenttiyksikköä edelliseen vuoden 2006 tutkimukseen verrattuna. Tiedonkeruussa siirryttiin samaan aikaan käyntihaastattelusta 2-osaiseen puhelinhaastatteluun, joten on mahdoton arvioida, olisiko tulos ollut ilman palkkiota vielä huonompi.

Alkuun Edellinen Seuraava

Päivitetty 26.2.2014