Julkaistu: 24.2.2015
Tammikuun työttömyysaste 8,8 prosenttia
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2015 tammikuussa 230 000, mikä oli 9 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 8,8 prosenttia, kun se edellisvuoden tammikuussa oli 8,5 prosenttia. Työllisiä oli 14 000 enemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa. Työvoiman ulkopuolella olevia piilotyöttömiä oli 9 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 2005/01–2015/01, 15–74-vuotiaat
Työllisiä oli vuoden 2015 tammikuussa 2 399 000 (virhemarginaali ±32 000), mikä oli 14 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisiä miehiä oli lähes saman verran ja naisia 15 000 enemmän kuin vuoden 2014 tammikuussa. Työllisten määrä väheni yksityisellä sektorilla ja kasvoi julkisella sektorilla vuoden 2014 tammikuuhun verrattuna.
Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli tammikuussa 66,7 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 67,0 prosenttia. Miesten työllisyysaste laski edellisen vuoden tammikuusta 1,0 prosenttiyksikköä 66,3 prosenttiin. Naisten työllisyysaste oli 67,2 prosenttia, ja se nousi 0,5 prosenttia edellisvuoden tammikuuhun verrattuna. Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli 68,3 prosenttia.
Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2015 tammikuussa 230 000 (virhemarginaali ±18 000), mikä oli 9 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 133 000 ja naisia 97 000 henkeä.
Työttömyysaste oli tammikuussa 8,8 prosenttia eli 0,3 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuotta aiemmin. Miesten työttömyysaste oli 9,9 ja naisten 7,6 prosenttia. Työttömyysasteen trendi oli 8,9 prosenttia.
15–24-vuotiaita nuoria oli tammikuussa yhteensä 649 000. Heistä työllisiä oli 222 000 ja työttömiä 56 000. Nuorten työvoima (työlliset ja työttömät) oli näin ollen 278 000. Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli tammikuussa 20,0 prosenttia, mikä oli 1,2 prosenttiyksikköä matalampi kuin vuotta aiemmin. Nuorten työttömyysasteen trendi oli 20,8 prosenttia. 15–24-vuotiaiden nuorten työttömien osuus samanikäisestä väestöstä oli 8,6 prosenttia.
Työvoiman ulkopuolella olevia oli vuoden 2015 tammikuussa 1 471 000 henkeä eli 14 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoiman ulkopuolella olevista oli piilotyöttömiä 144 000, mikä oli 9 000 vähemmän vuoden 2014 tammikuuhun verrattuna.
Työllisyyden muutokset 2014/01–2015/01 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, 15–74-vuotiaat
Vuosi/Kuukausi | Muutos | ||
2014/01 | 2015/01 | 2014/01 - 2015/01 | |
1000 henkeä | Prosenttia, % | ||
Väestö yhteensä | 4 091 | 4 101 | 0,2 |
Työvoima yhteensä | 2 606 | 2 630 | 0,9 |
Työlliset | 2 385 | 2 399 | 0,6 |
– palkansaajat | 2 047 | 2 036 | –0,5 |
– yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet | 338 | 363 | 7,3 |
Työttömät | 221 | 230 | 4,2 |
Työvoiman ulkopuolella olevat | 1 485 | 1 471 | –0,9 |
– piilotyöttömät | 153 | 144 | –5,8 |
Prosenttia, % | Prosenttiyksikköä | ||
Työllisyysaste, 15–64–vuotiaat | 67,0 | 66,7 | –0,2 |
Työttömyysaste | 8,5 | 8,8 | 0,3 |
Työvoimaosuus | 63,7 | 64,1 | 0,4 |
Muutos-sarake laskettu
pyöristämättömistä luvuista. Tiedot ovat ILO/EU -määritelmän mukaisia. |
Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tiedot
Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli tammikuun 2015 lopussa kaikkiaan 360 000 työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 32 000 suurempi kuin edellisen vuoden tammikuussa.
Työttömyys lisääntyi edellisen vuoden tammikuusta kaikkien ELY-keskusten alueella; eniten Uudellamaalla (15 %), Pohjanmaalla (13 %), Satakunnassa (13 %), Etelä-Pohjanmaalla (12 %) ja Pohjois-Savossa (12 %). Tammikuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneita kokoaikaisesti lomautettuja oli 35 000, mikä oli 3 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli tammikuun lopussa yhteensä 122 000 henkilöä, mikä oli 4 000 enemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa. Palveluiden piirissä oli 4,6 prosenttia työvoimasta.
Työttöminä työnhakijoina työ- ja elinkeinotoimistoissa oli 48 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli 5 000 suurempi kuin edellisen vuoden tammikuussa. Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettiin tammikuussa 53 000 uutta avointa työpaikkaa eli 1 000 vähemmän kuin edellisen vuoden tammikuussa.
Muutokset 2014/01–2015/01 työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan
Vuosi/Kuukausi | Muutos | ||
2014/01 | 2015/01 | 2014/01 - 2015/01 | |
1000 henkeä | Prosenttia, % | ||
Työttömät työnhakijat 1) | 328 | 360 | 9,8 |
– yli vuoden työttömänä olleet | 86 | 102 | 18,7 |
Palveluissa yhteensä | 118 | 122 | 3,5 |
– työllistetyt | 34 | 33 | –3,5 |
– työvoimakoulutuksessa, valmennuksessa | 27 | 25 | –7,9 |
– työharjoittelussa, työ- ja koulutuskokeilussa | 12 | 11 | –5,3 |
– vuorotteluvapaasijaisena, kuntouttavassa työtoiminnassa, omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella | 44 | 52 | 18,2 |
Uudet avoimet työpaikat työ- ja elinkeinotoimistoissa | 54 | 53 | –1,1 |
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista. |
Linkit: Lakimuutos
1.1.2013
Lomautusmenettelyn
muutos 1.7.2013
Työ- ja elinkeinoministeriön yhteystiedot:
Petri Syvänen puh. 029 504 8050, http://www.temtyollisyyskatsaus.fi
Linkit
Työvoimatutkimuksen tietokantataulukot
Lukujen tarkkuudesta ja virhemarginaaleista kerrotaan työvoimatutkimuksen laatuselosteessa
Tilastokeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen vertailu
Tuoreimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut (englanniksi) löytyvät Eurostatin kotisivulta http://ec.europa.eu/eurostat
Tuoreimmat EU:n julkaisemat tiedot avoimista työpaikoista (englanniksi) löytyvät Eurostatin kotisivulta http://ec.europa.eu/eurostat
Lähde: Työvoimatutkimus 2015, tammikuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Pertti Taskinen 029 551 2690, Tuomas Remes 029 551 3682, tyovoimatutkimus@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Riitta Harala
Julkaisu pdf-muodossa (430,3 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Työvoimatutkimuksen keskeisimmät tunnusluvut sukupuolen mukaan 2014/01 - 2015/01 (24.2.2015)
- Liitetaulukko 2. Väestö työmarkkina-aseman ja sukupuolen mukaan 2014/01 - 2015/01, 15-74-vuotiaat (24.2.2015)
- Liitetaulukko 3. Väestö sukupuolen ja iän mukaan 2014/01 - 2015/01 (24.2.2015)
- Liitetaulukko 4. Työvoima sukupuolen ja iän mukaan 2014/01 - 2015/01 (24.2.2015)
- Liitetaulukko 5. Työvoimaosuudet sukupuolen ja iän mukaan 2014/01 - 2015/01 (24.2.2015)
- Liitetaulukko 6. Työlliset sukupuolen ja iän mukaan 2014/01 - 2015/01 (24.2.2015)
- Liitetaulukko 7. Työllisyysasteet sukupuolen ja iän mukaan 2014/01 - 2015/01 (24.2.2015)
- Liitetaulukko 8. Työlliset ammattiaseman mukaan 2014/01 - 2015/01, 15-74-vuotiaat (24.2.2015)
- Liitetaulukko 9. Työlliset työnantajasektorin mukaan 2014/01 - 2015/01, 15-74-vuotiaat (24.2.2015)
- Liitetaulukko 10. Työlliset aluehallintovirastojen (AVI) mukaan 2014/01 - 2015/01, 15-74-vuotiaat (24.2.2015)
- Liitetaulukko 11. Osa-aikatyölliset sukupuolen mukaan 2014/01 - 2015/01, 15-74-vuotiaat (24.2.2015)
- Liitetaulukko 12. Osa-aikatyöllisten osuus kaikista työllisistä sukupuolen mukaan 2014/01 - 2015/01, 15-74-vuotiaat, % (24.2.2015)
- Liitetaulukko 13. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 2014/01 - 2015/01, 15-74-vuotiaat (24.2.2015)
- Liitetaulukko 14. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 2014/01 - 2015/01, 15-74-vuotiaat, % (24.2.2015)
- Liitetaulukko 15. Työttömät sukupuolen ja iän mukaan 2014/01 - 2015/01 (24.2.2015)
- Liitetaulukko 16. Työttömyysasteet sukupuolen ja iän mukaan 2014/01 - 2015/01 (24.2.2015)
- Liitetaulukko 17. Työttömyysasteet aluehallintovirastojen (AVI) mukaan 2014/01 - 2015/01, 15-74-vuotiaat (24.2.2015)
- Liitetaulukko 18. Kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitetut sarjat 2015/01 (24.2.2015)
- Kuviot
-
- Liitekuvio 1. Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 2005/01 - 2015/01, 15 - 64-vuotiaat (24.2.2015)
- Liitekuvio 2. Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 2005/01 - 2015/01, 15 - 74-vuotiaat (24.2.2015)
- Liitekuvio 3. Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 1989/01 - 2015/01, 15 - 64-vuotiaat (24.2.2015)
- Liitekuvio 4. Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 1989/01 - 2015/01, 15 - 74-vuotiaat (24.2.2015)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Työvoimatutkimus (24.2.2015)
Päivitetty 24.2.2015
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-7830. tammikuu 2015. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tyti/2015/01/tyti_2015_01_2015-02-24_tie_001_fi.html