Julkaistu: 25.6.2019
Työllisten määrä kasvoi vuoden takaiseen verrattuna
Korjattu 25.6.2019. Korjattu luku on merkitty punaisella.
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työllisiä oli vuoden 2019 toukokuussa 32 000 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömiä oli 249 000, mikä oli 12 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työllisyysasteen trendiluku oli 72,6 prosenttia ja työttömyysasteen trendiluku 6,6 prosenttia.
Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 2009/05–2019/05, 15–64-vuotiaat
Työttömyys ja työllisyys vaihtelevat kuukausittain varsin paljon, ja muutos edellisen kuukauden havaintoon kertoo lähinnä kausi-ilmiöstä eikä suhdannekehityksestä. Tämän johdosta tuoreinta tilastotietoa verrataan edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan. Sen sijaan trendisarjan luvut, joista on poistettu kausi- ja satunnaisvaihtelu, ovat keskenään vertailukelpoisia, ja näin aikasarjan trendistä on helpompi havaita pitkän aikavälin kehitykseen ja suhdannevaihteluihin liittyviä ilmiöitä.
Trendi muuttuu yleensä jonkin verran, kun seuraavan kuukauden tiedot tulevat mukaan aikasarjaan. Viimeisimpien trendilukujen ennakollinen luonne on syytä ottaa huomioon päätelmiä tehtäessä. Tässä julkistuksessa ilmoitetut luvut ovat kausitasoittamattomia , ellei erikseen mainita, että kyse on trendistä. Lue lisää trendistä tästä .
Työllisyysasteen trendiluku oli toukokuussa 72,6 prosenttia ja työttömyysasteen trendiluku 6,6 prosenttia. Toukokuun kausitasoitettujen tietojen mukaan työllisyysasteen trendi on hieman noussut ja työttömyysasteen trendi on pysynyt ennallaan viime kuukausina.
Työllisiä oli vuoden 2019 toukokuussa 2 587 000 (virhemarginaali ±34 000), mikä oli 32 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisiä miehiä oli 29 000 ja naisia 2 000 enemmän kuin vuoden 2018 toukokuussa.
Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli toukokuussa 73,1 prosenttia, kun se vuotta aiemmin oli 72,3 prosenttia. 15–64-vuotiaiden miesten työllisyysaste nousi edellisen vuoden toukokuusta 1,4 prosenttiyksikköä 74,3 prosenttiin ja naisten työllisyysaste 0,2 prosenttiyksikköä 71,8 prosenttiin.
Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2019 toukokuussa 249 000 (virhemarginaali ±21 000), mikä oli 12 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 133 000 ja naisia 116 000.
Työttömyysaste oli toukokuussa 8,8 prosenttia eli 0,5 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Miesten työttömyysaste laski vuodentakaisesta 0,1 prosenttiyksikköä 9,0 prosenttiin ja naisten 0,9 prosenttiyksikköä 8,5 prosenttiin.
15–24-vuotiaita nuoria oli toukokuussa yhteensä 614 000. Heistä työllisiä oli 280 000 ja työttömiä 117 000. Työvoimaan, eli työllisiin ja työttömiin, kuuluvien nuorten määrä oli näin ollen 397 000. Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli toukokuussa 29,4 prosenttia, mikä oli 1,0 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Nuorten työttömyysasteen trendiluku oli 16,2 prosenttia. 15–24-vuotiaiden nuorten työttömien osuus samanikäisestä väestöstä oli 19,0 prosenttia.
Työvoiman ulkopuolella olevia oli vuoden 2019 toukokuussa 1 289 000 eli 16 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työvoiman ulkopuolella olevista oli piilotyöttömiä 95 000, mikä on vuoden 2018 toukokuuhun verrattuna 27 000 vähemmän.
Työllisyyden muutokset 2018/05 – 2019/05 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, 15–74-vuotiaat
Vuosi/Kuukausi | Muutos | ||
2018/05 | 2019/05 | 2018/05 - 2019/05 | |
1000 henkilöä | Prosenttia, % | ||
Väestö yhteensä | 4 122 | 4 125 | 0,1 |
Työvoima yhteensä | 2 816 | 2 835 | 0,7 |
Työlliset | 2 555 | 2 587 | 1,2 |
– palkansaajat | 2 226 | 2 243 | 0,7 |
– yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet | 329 | 344 | 4,6 |
Työttömät | 261 | 249 | -4,8 |
Työvoiman ulkopuolella olevat | 1 306 | 1 289 | –1,3 |
– piilotyöttömät | 122 | 95 | –22,3 |
Prosenttia, % | Prosenttiyksikköä | ||
Työllisyysaste, 15–64-vuotiaat | 72,3 | 73,1 | 0,8 |
Työttömyysaste | 9,3 | 8,8 | –0,5 |
Työvoimaosuus | 68,3 | 68,7 | 0,4 |
Muutos-sarake laskettu
pyöristämättömistä luvuista. Tiedot ovat ILO/EU -määritelmän mukaisia. |
Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tiedot
Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli toukokuun 2019 lopussa kaikkiaan 227 000 työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 15 000 pienempi kuin edellisen vuoden toukokuussa.
Työttömyys laski toukokuussa edellisen vuoden vastaavasta ajankohdasta kaikkien elinkeino–, liikenne– ja ympäristökeskusten (ELY) alueilla; eniten Etelä–Savossa (–11 %), Kainuussa (–11 %), Pohjanmaalla (–9 %), Varsinais–Suomessa (–9 %) ja Kaakkois–Suomessa (–9 %). Toukokuun lopussa työ– ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneita kokoaikaisesti lomautettuja oli 8 000, mikä oli lähes sama määrä kuin vuosi sitten.
Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli toukokuun lopussa yhteensä 124 000 henkilöä, mikä oli 7 000 vähemmän kuin edellisen vuoden toukokuussa. Palveluiden piirissä oli 4,4 prosenttia työvoimasta.
Työttöminä työnhakijoina työ- ja elinkeinotoimistoissa oli 29 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli 1 000 pienempi kuin edellisen vuoden toukokuussa. Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettiin toukokuussa 66 000 uutta avointa työpaikkaa eli 3 000 enemmän kuin edellisen vuoden toukokuussa.
Muutokset 2018/05–2019/05 työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan
Vuosi/Kuukausi | Muutos | ||
2018/05 | 2019/05 | 2018/05 - 2019/05 | |
1000 henkilöä | Prosenttia, % | ||
Työttömät työnhakijat | 242 | 227 | –6,2 |
– yli vuoden työttömänä olleet | 77 | 62 | –19,3 |
Palveluissa yhteensä | 131 | 124 | –5,2 |
– työllistetyt | 27 | 25 | –6,1 |
– työvoimakoulutuksessa, valmennuksessa | 22 | 22 | 0,8 |
– työ- ja koulutuskokeilussa | 12 | 10 | –20,6 |
– vuorotteluvapaasijaisena, kuntouttavassa työtoiminnassa, omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella | 69 | 66 | –4,2 |
Uudet avoimet työpaikat työ- ja elinkeinotoimistoissa | 63 | 66 | 5,5 |
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista. |
Työ- ja elinkeinoministeriön yhteystiedot:
Petri Syvänen, puh. 029 504 8050, https://www.temtyollisyyskatsaus.fi
Linkit
Työvoimatutkimuksen tietokantataulukot . Katso Muutoksia tietokannassa.
Lukujen tarkkuudesta ja virhemarginaaleista kerrotaan työvoimatutkimuksen laatuselosteessa
Tilastokeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön työttömyystilastojen vertailu
Uusimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut
(englanniksi) sekä
uusimmat EU:n julkaisemat tiedot avoimista työpaikoista
(englanniksi) löytyvät
Eurostatin kotisivulta http://ec.europa.eu/eurostat
.
Lähde: Työvoimatutkimus 2019, toukokuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Kirsi Toivonen 029 551 3535, Henri Lukkarinen 029 551 3704, tyovoimatutkimus@tilastokeskus.fi
Vastaava tilastojohtaja: Jari Tarkoma
Julkaisu pdf-muodossa (425,2 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Työvoimatutkimuksen keskeisimmät tunnusluvut sukupuolen mukaan 2018/05 - 2019/05 (25.6.2019)
- Liitetaulukko 2. Väestö työmarkkina-aseman ja sukupuolen mukaan 2018/05 - 2019/05, 15-74-vuotiaat (25.6.2019)
- Liitetaulukko 3. Väestö sukupuolen ja iän mukaan 2018/05 - 2019/05 (25.6.2019)
- Liitetaulukko 4. Työvoima sukupuolen ja iän mukaan 2018/05 - 2019/05 (25.6.2019)
- Liitetaulukko 5. Työvoimaosuudet sukupuolen ja iän mukaan 2018/05 - 2019/05 (25.6.2019)
- Liitetaulukko 6. Työlliset sukupuolen ja iän mukaan 2018/05 - 2019/05 (25.6.2019)
- Liitetaulukko 7. Työllisyysasteet sukupuolen ja iän mukaan 2018/05 - 2019/05 (25.6.2019)
- Liitetaulukko 8. Työlliset ammattiaseman mukaan 2018/05 - 2019/05, 15-74-vuotiaat (25.6.2019)
- Liitetaulukko 9. Työlliset työnantajasektorin mukaan 2018/05 - 2019/05, 15-74-vuotiaat (25.6.2019)
- Liitetaulukko 10. Työlliset aluehallintovirastojen (AVI) mukaan 2018/05 - 2019/05, 15-74-vuotiaat (25.6.2019)
- Liitetaulukko 11. Osa-aikatyölliset sukupuolen mukaan 2018/05 - 2019/05, 15-74-vuotiaat (25.6.2019)
- Liitetaulukko 12. Osa-aikatyöllisten osuus kaikista työllisistä sukupuolen mukaan 2018/05 - 2019/05, 15-74-vuotiaat, % (25.6.2019)
- Liitetaulukko 13. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 2018/05 - 2019/05, 15-74-vuotiaat (25.6.2019)
- Liitetaulukko 14. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 2018/05 - 2019/05, 15-74-vuotiaat, % (25.6.2019)
- Liitetaulukko 15. Työttömät sukupuolen ja iän mukaan 2018/05 - 2019/05 (25.6.2019)
- Liitetaulukko 16. Työttömyysasteet sukupuolen ja iän mukaan 2018/05 - 2019/05 (25.6.2019)
- Liitetaulukko 17. Työttömyysasteet aluehallintovirastojen (AVI) mukaan 2018/05 - 2019/05, 15-74-vuotiaat (25.6.2019)
- Liitetaulukko 18. Kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitetut sarjat 2019/05 (25.6.2019)
- Kuviot
-
- Liitekuvio 1. Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 2009/05 - 2019/05, 15 - 64-vuotiaat (25.6.2019)
- Liitekuvio 2. Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 2009/05 - 2019/05, 15 - 74-vuotiaat (25.6.2019)
- Liitekuvio 3. Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi 1989/01 - 2019/05, 15 - 64-vuotiaat (25.6.2019)
- Liitekuvio 4. Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 1989/01 - 2019/05, 15 - 74-vuotiaat (25.6.2019)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Työvoimatutkimus (25.6.2019)
Päivitetty 25.06.2019
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-7830. toukokuu 2019. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tyti/2019/05/tyti_2019_05_2019-06-25_tie_001_fi.html