Nettomaahanmuutto

Nettomaahanmuutto (tai nettosiirtolaisuus) on maahanmuuton ja maastamuuton erotus.

Suomeen muuttaneen henkilön, joka aikoo oleskella tai on oleskellut täällä yhtämittaisesti yli vuoden, on ilmoitettava muutostaan asuinpaikkansa Digi- ja väestötietovirastolle (väestötietolaki 1993/507). Jos henkilö aikoo jäädä vakituisesti asumaan Suomeen ja hänellä on vähintään vuoden oleskeluun oikeuttava voimassa oleva lupa, hänen kotikuntansa määräytyy yleensä samoin perustein kuin suomalaisen (kotikuntalaki 1994/201).

Kotipaikkansa ulkomaille muuttavien on tehtävä itsestään muuttoilmoitus, kuten maan sisällä muuttavienkin (kotikunta-asetus 1994). Suomesta muuttaneiksi katsotaan pääasiassa henkilöt, jotka muuttavat ulkomaille asumaan yhtä vuotta pidemmäksi ajaksi. Poikkeuksen muodostavat Suomen kansalaiset, jotka ovat diplomaatteja, kehitysyhteistyössä toimivia tms. Pohjoismaiden välisen sopimuksen mukaan tilapäistä oleskelua, joka kestää alle kuusi kuukautta, ei yleensä pidetä muuttona.



Määritelmää käyttävät tilastot

Aihealue

Määritelmän voimassaoloaika

  • Voimassa (31.12.2078) asti

Lähdeorganisaatio

  • Tilastokeskus

Jaa