Julkaistu: 23.7.2013
Kesäkuun työttömyysaste 7,8 prosenttia
Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan työttömiä oli vuoden 2013 kesäkuussa 217 000, mikä oli 6 000 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömyysaste oli 7,8 prosenttia, kun se edellisvuoden kesäkuussa oli 7,9 prosenttia. Työllisiä oli lähes saman verran kuin edellisen vuoden kesäkuussa. Toisella vuosineljänneksellä (huhti-kesäkuussa) työttömyysaste oli 9,1 prosenttia, mikä oli 0,5 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuoden 2012 vastaavalla ajanjaksolla.
Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi 1989/01 – 2013/06
Työllisiä oli vuoden 2013 kesäkuussa 2 578 000 (virhemarginaali ±32 000), mikä oli 2 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisten miesten ja naisten määrä oli pysynyt lähes ennallaan vuoden 2012 kesäkuuhun verrattuna. Yrittäjien määrä väheni ja palkansaajien määrä kasvoi edellisvuoden kesäkuuhun verrattuna.
Työllisyysaste eli työllisten osuus 15–64-vuotiaista oli kesäkuussa 72,1 prosenttia mikä oli 0,4 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Miesten työllisyysaste kasvoi edellisen vuoden kesäkuusta 0,2 prosenttiyksikköä 73,7 prosenttiin ja naisten 0,5 prosenttiyksikköä 70,4 prosenttiin. Työllisyysasteen kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitettu trendi oli 68,8 prosenttia.
Työttömiä oli Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan vuoden 2013 kesäkuussa 217 000 (virhemarginaali ±18 000), mikä oli 6 000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 115 000 ja naisia 101 000 henkeä.
Työttömyysaste oli kesäkuussa 7,8 prosenttia eli 0,2 prosenttiyksikköä pienempi kuin vuotta aiemmin. Miesten työttömyysaste oli 7,9 ja naisten 7,6 prosenttia. Työttömyysasteen trendi oli 8,0 prosenttia.
15–24-vuotiaita nuoria oli kesäkuussa yhteensä 657 000. Heistä työllisiä oli 363 000 ja työttömiä 88 000. Nuorten työvoima (työlliset ja työttömät) oli näin ollen 451 000. Nuorten 15–24-vuotiaiden työttömyysaste, eli työttömien osuus työvoimasta, oli kesäkuussa 19,6 prosenttia, mikä oli 2,0 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin. Nuorten työttömyysasteen trendi oli 20,6 prosenttia. 15–24-vuotiaiden nuorten työttömien osuus samanikäisestä väestöstä oli 13,4 prosenttia.
Työllisyyden muutokset 2012/06 – 2013/06 Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, 15–74–vuotiaat
Vuosi/Kuukausi | Muutos | ||
2012/06 | 2013/06 | 2012/06 - 2013/06 | |
1000 henkeä | Prosenttia, % | ||
Väestö yhteensä | 4 074 | 4 086 | 0,3 |
Työvoima yhteensä | 2 803 | 2 795 | –0,3 |
Työlliset | 2 581 | 2 578 | –0,1 |
– palkansaajat | 2 235 | 2 262 | 1,2 |
– yrittäjät ja yrittäjäperheenjäsenet | 346 | 316 | –8,5 |
Työttömät | 223 | 217 | –2,7 |
Työvoiman ulkopuolella olevat | 1 271 | 1 291 | 1,6 |
Prosenttia, % | Prosenttiyksikköä | ||
Työllisyysaste, 15–64–vuotiaat | 71,7 | 72,1 | 0,4 |
Työttömyysaste | 7,9 | 7,8 | –0,2 |
Työvoimaosuus | 68,8 | 68,4 | –0,4 |
Muutos-sarake laskettu
pyöristämättömistä luvuista. Tiedot ovat ILO/EU -määritelmän mukaisia. |
Työvoimatutkimuksen vuoden 2013 toisen vuosineljänneksen tiedot
Vuoden 2013 toisella neljänneksellä työllisiä oli keskimäärin 2 506 000 henkeä, mikä oli 18 000 vähemmän kuin vuoden 2012 vastaavana aikana. Työllisten määrä lisääntyi eniten vähittäiskaupassa ja väheni terveyspalveluissa.
Työllisten tekemien työtuntien määrä vuoden 2013 toisella neljänneksellä oli lähes sama kuin vuotta aiemmin.
Työttömiä oli vuoden 2013 toisella neljänneksellä keskimäärin 252 000 henkeä, mikä oli 14 000 enemmän kuin vuoden 2012 huhti-kesäkuussa. Vuoden 2013 toisen neljänneksen työttömyysaste oli 9,1 prosenttia, mikä oli 0,5 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuoden 2012 vastaavana aikana.
Työllisyyden muutokset 2012/II – 2013/II Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan, 15–74–vuotiaat
Vuosi/Neljännes | Muutos | ||
2012/II | 2013/II | 2012/II - 2013/II | |
1000 henkeä | Prosenttia (%) | ||
Työvoima yhteensä | 2 762 | 2 758 | –0,2 |
Työlliset yhteensä | 2 524 | 2 506 | –0,7 |
Työttömät yhteensä | 238 | 252 | 5,8 |
– miehet | 134 | 144 | 7,4 |
– naiset | 104 | 108 | 3,7 |
Muutos-sarake laskettu
pyöristämättömistä luvuista. Tiedot ovat ILO/EU -määritelmän mukaisia. |
Työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tiedot
Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli kesäkuun 2013 lopussa kaikkiaan 302 000 työnvälityksen säädösten mukaisesti työttömäksi työnhakijaksi tilastoitua. Työttömien työnhakijoiden määrä oli 43 000 suurempi kuin edellisen vuoden kesäkuussa.
Työttömyys lisääntyi edellisen vuoden kesäkuusta kaikkien ELY-keskusten alueella; eniten Pirkanmaalla (22 %), Uudellamaalla (21 %) sekä Pohjois-Pohjanmaalla (20 %). Kesäkuun lopussa työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoittautuneita henkilökohtaisesti lomautettuja oli 15 000, mikä oli 5 000 enemmän kuin vuosi sitten.
Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli kesäkuun lopussa yhteensä 99 000 henkilöä, mikä oli 1 000 vähemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa. Palveluiden piirissä oli 3,6 prosenttia työvoimasta.
Työttöminä työnhakijoina työ- ja elinkeinotoimistoissa oli 45 000 alle 25-vuotiasta työtöntä. Heidän määränsä oli 8 000 suurempi kuin edellisen vuoden kesäkuussa. Työ- ja elinkeinotoimistoihin ilmoitettiin kesäkuussa 30 000 uutta avointa työpaikkaa eli 5 000 vähemmän kuin edellisen vuoden kesäkuussa.
Muutokset 2012/06 – 2013/06 työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston mukaan
Vuosi/Kuukausi | Muutos | ||
2012/06 | 2013/06 | 2012/06 - 2013/06 | |
1000 henkeä | Prosenttia, % | ||
Työttömät työnhakijat | 259 | 302 | 16,5 |
– yli vuoden työttömänä olleet | 61 | 73 | 19,1 |
Palveluissa yhteensä | 100 | 99 | –0,9 |
– työllistetyt | 31 | 33 | 4,1 |
– työvoimakoulutuksessa, valmennuksessa | 23 | 23 | 3,6 |
– työharjoittelussa, työ- ja koulutuskokeilussa | 12 | 10 | –19,1 |
– vuorotteluvapaasijaisena, kuntouttavassa työtoiminnassa, omaehtoisessa opiskelussa työttömyysetuudella | 34 | 34 | –2,0 |
Uudet avoimet työpaikat työ- ja elinkeinotoimistoissa | 35 | 30 | –14,5 |
Muutos-sarake laskettu pyöristämättömistä luvuista. |
Työ- ja elinkeinoministeriön yhteystiedot:
Petri Syvänen puh. 029 504 8050, http://www.tem.fi/tyollisyyskatsaus
Linkit
Työvoimatutkimuksen tietokantataulukot
Työvoimatutkimuksen ja työnvälitystilaston eroista on kerrottu työvoimatutkimuksen laatuselosteessa .
Tilastokeskuksen ja työ- ja elinkeinoministeriön tilastojen vertailu
Tuoreimmat EU:n julkaisemat kausitasoitetut työttömyysluvut (englanniksi) löytyvät Eurostatin kotisivulta http://epp.eurostat.ec.europa.eu
Lähde: Työvoimatutkimus 2013, kesäkuu. Tilastokeskus
Lisätietoja: Kirsi Toivonen 09 1734 3535, Ari Väisänen 09 1734 2290, Veli Rajaniemi 09 1734 3434, tyovoimatutkimus@tilastokeskus.fi
Vastaavan tilastojohtajan sijainen: Irja Blomqvist
Julkaisu pdf-muodossa (594,9 kt)
- Taulukot
-
Tietokantataulukot
Poimi tarvitsemiasi tietoja taulukoiksi, tarkastele tietoja kuvioina, tai lataa dataa käyttöösi.
Liitetaulukot
- Liitetaulukko 1. Työvoimatutkimuksen keskeisimmät tunnusluvut sukupuolen mukaan 2012/06 - 2013/06 (23.7.2013)
- Liitetaulukko 2. Väestö työmarkkina-aseman ja sukupuolen mukaan 2012/06 - 2013/06, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 3. Väestö sukupuolen ja iän mukaan 2012/06 - 2013/06 (23.7.2013)
- Liitetaulukko 4. Työvoima sukupuolen ja iän mukaan 2012/06 - 2013/06 (23.7.2013)
- Liitetaulukko 5. Työvoimaosuudet sukupuolen ja iän mukaan 2012/06 - 2013/06 (23.7.2013)
- Liitetaulukko 6. Työlliset sukupuolen ja iän mukaan 2012/06 - 2013/06 (23.7.2013)
- Liitetaulukko 7. Työllisyysasteet sukupuolen ja iän mukaan 2012/06 - 2013/06 (23.7.2013)
- Liitetaulukko 8. Työlliset ammattiaseman mukaan 2012/06 - 2013/06, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 9. Työlliset työnantajasektorin mukaan 2012/06 - 2013/06, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 10. Työlliset aluehallintovirastojen (AVI) mukaan 2012/06 - 2013/06, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 11. Osa-aikatyölliset sukupuolen mukaan 2012/06 - 2013/06, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 12. Osa-aikatyöllisten osuus kaikista työllisistä sukupuolen mukaan 2012/06 - 2013/06, 15-74-vuotiaat, % (23.7.2013)
- Liitetaulukko 13. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 2012/06 - 2013/06, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 14. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 2012/06 - 2013/06, 15-74-vuotiaat, % (23.7.2013)
- Liitetaulukko 15. Työttömät sukupuolen ja iän mukaan 2012/06 - 2013/06 (23.7.2013)
- Liitetaulukko 16. Työttömyysasteet sukupuolen ja iän mukaan 2012/06 - 2013/06 (23.7.2013)
- Liitetaulukko 17. Työttömyysasteet aluehallintovirastojen (AVI) mukaan 2012/06 - 2013/06, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 18. Kausi- ja satunnaisvaihtelusta tasoitetut sarjat 2013/06 (23.7.2013)
- Liitetaulukko 19. Työvoimatutkimuksen keskeisimmät tunnusluvut sukupuolen mukaan 2012/II - 2013/II (23.7.2013)
- Liitetaulukko 20. Väestö työmarkkina-aseman ja sukupuolen mukaan 2012/II - 2013/II, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 21. Väestö sukupuolen ja iän mukaan 2012/II - 2013/II (23.7.2013)
- Liitetaulukko 22. Työvoima sukupuolen ja iän mukaan 2012/II - 2013/II (23.7.2013)
- Liitetaulukko 23. Työvoimaosuudet sukupuolen ja iän mukaan 2012/II - 2013/II (23.7.2013)
- Liitetaulukko 24. Työlliset sukupuolen ja iän mukaan 2012/II - 2013/II (23.7.2013)
- Liitetaulukko 25. Työllisyysasteet sukupuolen ja iän mukaan 2012/II - 2013/II (23.7.2013)
- Liitetaulukko 26. Työlliset ammattiaseman mukaan 2012/II - 2013/II, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 27. Työlliset työnantajasektorin mukaan 2012/II - 2013/II, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 28. Työlliset toimialoittain (TOL 2008) 2012/II - 2013/II, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 29. Työllisten tehdyt työtunnit toimialoittain (TOL 2008) 2012/II - 2013/II, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 30. Työlliset aluehallintovirastojen (AVI) mukaan 2012/II - 2013/II, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 31. Työlliset maakunnan (2011) mukaan 2012/II - 2013/II, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 32. Osa-aikatyölliset sukupuolen mukaan 2012/II - 2013/II, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 33. Osa-aikatyöllisten osuus kaikista työllisistä sukupuolen mukaan 2012/II - 2013/II, 15-74-vuotiaat, % (23.7.2013)
- Liitetaulukko 34. Palkansaajat toimialoittain (TOL 2008) 2012/II - 2013/II, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 35. Palkansaajien tehdyt työtunnit toimialoittain (TOL 2008) 2012/II - 2013/II, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 36. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 2012/II - 2013/II, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 37. Palkansaajat työsuhteen tyypin mukaan 2012/II - 2013/II, 15-74-vuotiaat, % (23.7.2013)
- Liitetaulukko 38. Palkansaajien alle vuoden kestäneet työsuhteet työsuhteen tyypin mukaan 2012/II - 2013/II, 15-74-vuotiaat (23.7.2013)
- Liitetaulukko 39. Palkansaajien alle vuoden kestäneet työsuhteet työsuhteen tyypin mukaan 2012/II - 2013/II, 15-74-vuotiaat, % (23.7.2013)
- Liitetaulukko 40. Työttömät sukupuolen ja iän mukaan 2012/II - 2013/II (23.7.2013)
- Liitetaulukko 41. Työttömyysaste sukupuolen ja iän mukaan 2012/II - 2013/II (23.7.2013)
- Liitetaulukko 42. Työttömyysasteet aluehallintovirastojen (AVI) mukaan 2012/II - 2013/II (23.7.2013)
- Liitetaulukko 43. Työttömyysasteet maakunnan (2011) mukaan 2012/II - 2013/II (23.7.2013)
- Kuviot
-
- Liitekuvio 1. Työlliset ja työllisten trendi (23.7.2013)
- Liitekuvio 2. Työllisyysaste ja työllisyysasteen trendi (23.7.2013)
- Liitekuvio 3. Työttömät ja työttömien trendi (23.7.2013)
- Liitekuvio 4. Työttömyysaste ja työttömyysasteen trendi (23.7.2013)
- Laatuselosteet
-
- Laatuseloste: Työvoimatutkimus (23.7.2013)
Päivitetty 23.7.2013
Suomen virallinen tilasto (SVT):
Työvoimatutkimus [verkkojulkaisu].
ISSN=1798-7830. kesäkuu 2013. Helsinki: Tilastokeskus [viitattu: 22.12.2024].
Saantitapa: https://www.stat.fi/til/tyti/2013/06/tyti_2013_06_2013-07-23_tie_001_fi.html