Seutukunta

Tilastoissa käytettävien alueluokitusten tarkoituksena on ilmiöiden alueellisten vaihtelujen ja aluerakenteen kuvaaminen. Useimpien alueluokitusten tapaan seutukuntajako perustuu hallinnolliseen aluejakoon.

Seutukuntajako otettiin käyttöön vuonna 1994 aluekehityslakien perusjaoksi (Laki alueiden kehittämisestä 1135/93). Uudessa laissa alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014) seutukuntajakoa ei enää mainita tukialueiden perustana, joten sillä ei enää ole asemaa virallisena aluejakona. Seutukuntien muodostamisen kriteereinä on käytetty pääasiassa kuntien välistä yhteistyötä ja työssäkäyntiä. Työ- ja elinkeinoministeriön ja Tilastokeskuksen kanssa on sovittu, että seutukuntajakoa voidaan edelleen käyttää tilastollisena aluejakona ja Tilastokeskus ylläpitää sitä ainakin toistaiseksi.

Kunnat, seutukunnat, maakunnat ja tilastollinen kuntaryhmitys ovat ensisijaiset Suomen tilastotoimessa käytettävät alueluokitukset. Muita yleisiä tilastoissa käytettäviä kuntapohjaisia alueluokituksia ovat suuralueet, aluehallintovirastot (AVI) ja elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset (ELY -keskukset). Kuntatyypittelyjä ovat mm. kalleus-, kantokyky-, kielisuhde- ja kuntamuotoluokitus.

Seutukunnat lakkasivat olemasta virallinen aluejako vuoden 2015 alusta alkaen, mutta sitä ylläpidetään Tilastokeskuksessa toistaiseksi.