Julkaistu: 18.2.2019

Kokeellisen pikaestimaatin mukaan tuotanto kasvoi tammikuussa 0,1 prosenttia edelliskuusta

Tilastokeskuksen uuden kokeellisen tilaston mukaan talous kasvoi vuoden 2019 alussa. Kokeellisen pikaestimaatin perusteella kansantalouden kausitasoitettu tuotanto kasvoi tammikuussa 0,1 prosenttia joulukuusta. Vuoden takaiseen verrattuna kalenterikorjatun tuotannon kasvu oli 2,5 prosenttia.

Tämä kokeellinen pikaestimaatti pohjautuu ensimmäisiin saatavilla oleviin, epätäydellisesti kertyneisiin, yritysten liikevaihtotietoihin, joiden pohjalta koneoppimisalgoritmit yrittävät ennakoida tuotannon suhdannekuvaajan seuraavaa julkaistavaa lukemaa. Tilaston tuottamistapaa testataan ja kehitetään edelleen, joten tietoihin tulee suhtautua varauksellisesti, mutta mielenkiinnolla kehitystä seuraten.

Jatkossa tuotantoa kuvaavan pikaestimaatin tietoja päivitetään 16-18 päivää tilastoitavan kuukauden päättymisen jälkeen ja vastaavia ennakollisia neljännesvuositilinpidon lukuja 16-18 päivää tilastoitavan neljänneksen päättymisestä.

 

Kuvio 1: Tuotannon työpäiväkorjattu muutos edellisvuoden vastaavasta kuukaudesta, % 2018M01-2019M01*

 

 

Kuvio 2: Ennustevirheet, Tuotannon suhdannekuvaajan vuosimuutosten erotus (t|45 vs.  t|16 estimaatti) alkuperäisestä sarjasta mitattuna 2012M03-2018M12

Lisätietoja: yliaktuaari Henri Luomaranta p. 029 551 3595

Vastaava tilastojohtaja: Ville Vertanen 

Taulukot