Palkka- ja palkkiotulojen mediaani
3 289 euroa marraskuussa 2024
Korjaus 9.1.2025. Tiedotteen otsikko ja ensimmäisen kappaleen luvut on korjattu. Korjatut luvut on lihavoitu.
Tilastokeskuksen kokeellisen tulorekisterin palkat ja palkkiot -tilaston mukaan marraskuussa 2024 palkka- ja palkkiotulojen mediaani oli 3 289 euroa. Alin neljännes palkka- ja palkkiotuloja saaneista sai 2 339 euroa tai vähemmän. Ylin neljännes palkka- ja palkkiotuloja saaneista sai 4 536 euroa tai enemmän.
Mediaani tarkoittaa järjestetyn ryhmän keskimmäistä havaintoa. Puolet tarkastelun kohteena olevasta ryhmästä ansaitsee mediaania enemmän ja puolet mediaania vähemmän. Kaikki tuloerät ilmoitetaan bruttoina eli niistä ei ole pidätetty veroja eikä sosiaalivakuutusmaksuja.
Kuvio 1. Palkka- ja palkkiotulojen mediaani kuukausittain 2022–2024
Palkka- ja palkkiotulojen mediaani on suurimmillaan kesä- ja heinäkuun aikana. Tämä johtuu pääosin siitä, että lomarahat maksetaan tyypillisesti näinä kuukausina. Kesäkuussa 2023 mediaani kasvoi poikkeuksellisen paljon. Tämä johtuu siitä, että kyseisenä vuonna maksettavat poikkeuksellisen suuret sopimuskorotukset tulivat maksuun monella sopimusalalla kesäkuussa. Lisäksi vuonna 2023 laajasti maksettavat kertaerät ajoittuivat monella sopimusalalla kesäkuulle.
Palkkatulonsaajien palkkojen ja palkkioiden mediaani oli 3 325 euroa marraskuussa 2024, mikä oli 4,9 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Samana aikana palkkatulonsaajien määrä laski 0,8 %. Miesten mediaanitulo nousi 6,3 % 3 709 euroon ja naisten nousi 4,4 % 3 055 euroon marraskuussa 2024 vuoden takaiseen verrattuna. Samana aikana miespalkkatulonsaajien määrä laski 1,0 % ja naispalkkatulonsaajien määrä laski 0,7 %.
Tulorekisterin palkat ja palkkiot -tilastossa oli marraskuussa noin 2 426 000 tulonsaajaa, jotka saivat palkka- tai palkkiotuloja. Näistä palkkatulonsaajia oli 2 273 000, palkkiotulonsaajia 62 000 sekä yrittäjiä tai maatalousyrittäjiä 91 000. Palkkiotulonsaajaksi on luokiteltu tulonsaajat, jotka ovat saaneet pelkästään palkkiotuloja ja yrittäjiksi tai maatalousyrittäjiksi tulonsaajat, joiden palkka- ja palkkiotuloista yli puolet ovat YEL:in tai MYEL:in alaisia.
Lisätietoja: yliaktuaarit Olli Ruuska 029 551 3274 ja Harri Nummila 029 551 3235
Vastaava osastopäällikkö: Hannele Orjala
Taulukot